Ratsastuskoulu

Ratsastuskoulu

Lähderannan talli on SRL hyväksymä ratsastuskoulu Tuusulan Ruskelassa, joka on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Tarjoamme tehokkaita ja turvallisia ryhmätunteja pienryhmässä (max 6 hlöä / ryhmä) lapsille, nuorille ja aikuisille. Tallilla on mahdollista opetella ratsastamista alkeista alkaen. Pienryhmäopetuksessa painotetaan oman kehon hallintaa sekä pehmeitä apuja ja tunneilla edetään itseään ja hevosia kuunnellen. Ratsastustuntien kokonaiskesto on 60min. (sisältää mm. hevosen taluttamisen, satulaan nousun). Ryhmätuntien lisäksi on mahdollista saada vielä yksilöllisempää opetusta yksityis- ja kaveritunneilla joita järjestetään kysynnän mukaan vakiotuntiemme ulkopuolisina aikoina.

 

Ratsastuskoulumme ponien ja hevosten esittelyt ja kuvat löydät Hopotista. Suurin osa käytössä olevista ratsuistamme on isoja vankkarakenteisia poneja, mukana on myös pari hevosta sekä pikkuponia. Ratsujemme painorajat löytyvät niiden esittelyistä, mutta ovat pääsääntöisesti poneillamme noin 60kg ja hevosilla noin 75-80kg.

 

Vakiotuntien lisäksi meillä pidetään mm. ratsastusjousiammuntaa, Centered Riding tunteja, stunt-ratsastusta sekä working equitationia. Lisäksi on kursseja ja toimintaa myös heille, joille ratsastaminen ei ole pääasia. Koska hevosen oikeaoppinen käsitteleminen ja hevosmiestaidot ovat meille tärkeitä, tallilla järjestetään mm. hoitokursseja sekä poniagilityä joissa näitä pääsee oppimaan. Hevosemme ja ponimme soveltuvat myös eläinavusteiseen toimintaan joten meille on tervetulleita myös erityistä tukea tarvitsevat ja teemme yhteistyötä myös ratsastusterapeuttien kanssa.

 

Kesäisin järjestämme päiväleirejä, lyhytkursseja sekä maastoja jotka löytyvät Hopotista. Tallilla voidaan tilauksen mukaan järjestää lisäksi tallisynttäreitä, polttareita, tyhy-päiviä ja perheen pienemmille ponitouhupäiviä. Näistä lisää nettisivujen kohdassa muu toiminta

Varaa aikasi Hopotin kautta

Tallilla on käytössä nettivarausjärjestelmä, jonne pääset alla olevan linkin kautta. Tunnit tulee varata aina ratsastajan omalla tunnuksella. Osallistumalla oman tasosi tunnille, saat siitä parhaiten irti ja harrastaminen on turvallisempaa. Hopoti-tunnusta luodessa on tärkeää laittaa tietoihin oikeat mitat ratsujen jakoa varten sekä yhteystietoihin sellainen sähköpostiosoite johon haluat tiedotteet laskuista, mahdollisista tunnin peruutuksista ja siitä millä ratsulla olet tulossa tunnille. Mikäli perheessä on monta harrastajaa, mutta laskut halutaan samaan osoitteeseen, kannattaa luoda ns. perhe-tili Hopotiin. Lisää ohjeita löytyy Hopotin omilta sivuilta.

 

Tuntien maksu hoituu Hopotin kautta ja maksutapa vaihtoehtoja on useita. Mikäli haluat maksaa ratsastuksiasi liikunta- tai virike edulla (Smartum, Edenred, E-passi mobiilisovelluksella) onnistuu se tuntien varaamisen jälkeen, laittamalla sähköpostia mira@lahderannatalli.fi ennen laskun eräpäivää niin teemme hyvityksen laskullesi.

 

Mikäli haluat varata kausipaikan tunnille jäljellä olevaksi kaudeksi sen jo alettua, ole yhteydessä mira@lahderannatalli.fi luotuasi tunnukset Hopotiin niin voimme varata sen sinulle puolestasi niin ettei sinun tarvitse korvata jo ratsastettuja tunteja. Ratsastustunneillamme ei ole kiinteätä pakkas- tai hellerajaa. Jos kuitenkin haastavien sääolosuhteiden, myrskyn tai esim. opettajan äkillisen sairastumisen vuoksi joudumme perumaan ratsastustunnit, ilmoitamme siitä asiakkaille Hopoti-viestillä asiakkaan yhteystiedoissa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Tallin puolesta peruutetusta tunnista saa tunneille ilmoittautuneet tallikortin.

 

Varattu tunti tulee peruuttaa Hopotin kautta mahdollisimman ajoissa esteen ilmaannuttua, kuitenkin viimeistään 24h ennen tunnin alkua. Ajoissa peruutetusta vakiotunnista saat Hopotiin tallikortin jolla pystyt varaamaan korvaavan tunnin muilta vakiotunneiltamme. Korvaava tunti tulee ratsastaa saman kauden aikana jona peruutus on tehty, joten huolehdithan itse vapaiden paikkojen seuraamisesta ja tuntien varaamisesta ajoissa. Peruutetun tunnin voi ratsastaa myös etukäteen, kunhan on tehnyt peruutuksen ja saanut tallikortin sitä vastaan. Äkillisissä sairastapauksissa peruutuksen voi tehdä vielä samana aamuna, viimeistään klo 10.00 mennessä numeroon 0400-347 899. Laita tällöin viesti sairastumisestasi ja me hoidamme tunnin peruutuksen puolestasi. Tätä myöhemmin tulevat peruutukset tulee tehdä itse Hopotiin, eikä niistä saa korvaavaa tuntia. Huom! Liian myöhään tai ei lainkaan peruutettuja tunteja ei korvata tallikortilla. Mahdollisissa pitkäaikaisissa sairaustapauksissa ota tarvittaessa yhteyttä ja sovimme korvaustunnit erikseen lääkärintodistusta vastaan.

 

Varausmaksun maksamalla asiakas sitoutuu koko kauden vakiotuntipaikkaan. Jos ratsastaja lopettaa ratsastuksen kesken kauden, on hänen irtisanottava tuntipaikkansa. Irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi. Irtisanotun vakiotuntipaikan jo ratsastetut tunnit sekä irtisanomisajan laskutamme irtotuntihinnan mukaan.

 

Jos ryhmätunnilla on vähemmän kuin 3 osallistujaa voidaan vajaita ryhmiä yhdistää tallin toimesta. Asiakkaat saavat tuolloin tiedon yhdistämisestä Hopotin kautta lähetetyllä viestillä. Mikäli muuttunut tuntiaika ei sovi asiakkaalle saa hän tunnista tallikortin. Mikäli tunteja ei ole mahdollista yhdistää voidaan vajaa ryhmätunti perua tallin toimesta jolloin asiakas saa tunnista tallikortin ja ilmoituksen Hopoti-viestillä.